Aistiradat

Piirroskuva, jossa on neljä lasta. Ensimmäinen lapsi tekee pukkihyppelyä, keskimmäinen lapsi potkii palloa ja kolmas lapsi kantaa toista lasta reppuselässä.

Leikin nimi: Aistirata / Aistirastit 

Ikäsuositus: alle 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän (tarvittaessa parillinen määrä) 

Leikin kesto: 20 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: erilaisia materiaaleja ja tarvikkeita aistiharjoituksen toteutukseen (ks. eri aistit) 

Tila: sisätila 

Ennakkovalmistelut: Aistiradan valmistelu


Voidaan lähteä joko yhdessä eri aistirasteille tai sitten pienryhmissä, jolloin jokaisella pienryhmällä tulisi olla yksi ohjaaja mukana. Ohjaaja voi valita mukaan joko kaikki rastit tai vain osan.

 

Aluksi voidaan keskustella siitä, mitä ovat aistit ja käydään läpi 5 eri aistia (haju, tunto, maku, kuulo ja näkö). Mietitään mihin eri asioihin tarvitaan mitäkin aistia eri tilanteissa, esimerkiksi liikenteessä, koulussa, uimahallissa jne.  

  1. Tuntoaisti: Osallistujat tunnustelevat silmät sidottuina erilaisia asioita. Tavoitteina ei niinkään ole asian tunnistaminen vaan se, miltä se tuntuu ja tuntuman kuvailu ääneen. Esimerkiksi kova ja kylmä (kivi), pehmeä ja lämmin (pehmolelu) tai rosoinen (käpy). 
  2. Kuuloaisti: Äänien tunnistaminen cd-levyltä tai muulta tallenteelta. Esimerkiksi tuuli, sade, auton ääni, linnunlaulu, piano jne. Voidaan tunnistaa äänet ja voidaan keskustella, mitä asioita ne herättävät mielessä, esim. Onko sade märkä ja kylmä vai seikkailun mahdollisuus? Voidaan tehdä myös pareittain niin, että toinen parista tekee äänen ja toinen yrittää arvata, mitä ääntä pari tekee.
  3. Näköaisti: Taidetta luonnosta. Kaikki keräävät ympäröivästä luonnosta luonnonmateriaaleja ja tekevät niistä puhtaalle paperille taideteoksen. Voidaan tehdä oma teos tai yksi yhteinen.
  4. Hajuaisti: Osallistujat ovat silmät sidottuina ja haistelevat esimerkiksi kertakäyttökuppiin laitettuja asioita. Miltä ne tuoksuvat/haisevat? Esimerkiksi kahvi, huulirasva, koivunlehti, kenkä, paperi jne. Voidaan keskustella, mikä on hajun ja tuoksun ero. Miten kukakin haistaa, miltä ruoka tuoksuu jne.
  5. Näköaisti: Pantomiimi. Mitä haluat näyttää ulkomaalaiselle Suomesta? Näytä kolme asiaa pantomiimin keinoin eli ilman puhetta. Muut yrittävät arvata
  6. Tuntoaisti: Jaetaan ryhmä pareihin. Toinen parista piirtää toisen selkään kuvan ja toinen yrittää arvata, mitä selkään piirrettiin. Vaihdetaan osia.
  7. Makuaisti: Perusmakujen tunnistaminen (eri ruoka-aineita: suolainen, makea, karvas, hapan). Lapsen silmät ovat peitettyinä ja maistiaisia annetaan kertakäyttölusikalla. Makurastilla tulee muistaa huomioida allergiat ja muut syömiseen liittyvät asiat.
  8. Huomioitavaa: Lapsia saattaa pelottaa silmät sidottuna olo. Tästä kannattaa jutella niin etukäteen kuin tunnin jälkeenkin.

heidil