heidil
Author Archives: heidil

Villin lännen seikkailu

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: Villin lännen seikkailu 

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 10 tai enemmän 

Leikin kesto: 30 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: musiikintoistolaitteet ja musiikkia, kuva villistä lännestä videotykillä seinälle/valkokankaalle 

Tila: sisätila, avara tila 

Ennakkovalmistelut: musiikin valinta

 

Villin lännen seikkailussa on tavoitteena draamalliseen työskentelyyn tutustuminen ja yhteistoiminta. 

 

Aluksi ohjaaja alustaa ensin tuokion kulusta: Seikkaillaan leikkimielisesti Villin lännen maailmassa tarinan johdattelemana ja tehdään erilaisia draama/teatteriharjoituksia. Onko joku tehnyt aiemmin teatteria/draamaa/ilmaisutaitoa?  

 

Taustamusiikkina voidaan koko tuokion ajan teemaan sopivaa Villin lännen musiikkia ja taustalle heijastettuna myös kuva Villin lännen kaupungista. 

 

Ohjaaja lukee tarinaa Villin lännen seikkailu (pdf avautuu uuteen ikkunaan)

 

Tarinan lomassa leikitään leikit: Rotvillen asukkaat (Virtaset leikki mukautettuna), Lännen nopein & Uhka ja kilpi. 

 

Lopuksi keskustellaan ryhmässä tuokion herättämistä kokemuksista: Mikä jäi mieleen? Oliko jotain tuttua? Oliko joku tehnyt ennen tällaista?  Muita kommentteja työskentelystä? 

Loppuun voidaan ottaa esim. peukkuarviointi: jokainen saa näyttää omalla peukullaan kerran fiilikset. 

Suomalainen kansanperinne

Piirroskuva, jossa on istuvia lapsia piirissä kertomassa tarinoita toisilleen

Leikin nimi: Suomalainen kansanperinne 

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän 

Leikin kesto: 20 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: musiikkia ja musiikintoistolaitteet, hahmokortit, iso paperi, tusseja / väriliituja, huiveja (silmien sitomiseen) 

Tila: sisä- ja ulkotila

 

Teemana on suomalaisen kansanperinteeseen ja Kalevalaan tutustuminen. Teemaan mukautettuja leikkejä ja harjoitteita: Kalevalan ja Pohjolan kamppailu, Mennään Hiiteen, Lemminkäinen Pohjolan porteilla, Sammon taonta, Suohon laulanta, Kuka hahmo on kyseessä, Kaikenlaisia kavereita ja Uudet runoniekat. 

Teemana Kalevala (pdf avautuu uuteen välilehteen)

Palaute / Itsearviointi

Piirroskuva, jossa kaksi hahmoa istuvat. Toisella on kädessään paperi, johon on piirretty sydän.

Leikin nimi: Palaute / Itsearviointi 

Ikäsuositus: alle 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: kortit (hymynaamat, ruoka ym.), värillistä paperia 

Tila: sisätila

 

Erilaisia metodeja ja mahdollisuuksia itsearviointiin ja palautteeseen: 

  • Peukkupalaute - nosta peukku ylös tai alas (tai keskelle). Silmät kiinni laittamalla saa luotettavamman palautteen.  

  • Ylös-alas-palaute. Jos olet tosi tyytyväinen, nouse niin ylös kuin pääset.  

  • Mene siihen asentoon, joka parhaiten kuvaa mielipidettäsi.  

  • Ruoka-kortit. Millaisin eväin lähdet?  

  • Hymynaamakortit. Valitse kortti, joka kuvaa tuntemustasi.  

  • Liikennevalotpalaute. 

  • Värit - valitse tunnelmaasi kuvaava väripaperi. Voit muotoilla paperia haluamallasi tavalla.

Loppurutiinit

Piirroskuva, jossa kaksi hahmoa istuvat. Toisella on kädessään paperi, johon on piirretty sydän.

Leikin nimi: Loppurutiinit 

Ikäsuositus: alle 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 10 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: lorukortit (pussissa), post-it laput (3 väriä), kyniä, tussit, paperia (ks. Alla) 

Tila: sisätila

 

Lorukortit  

Nostetaan pussista lorukortti, ja luetaan loru ääneen. Ensimmäisellä kerralla kuunnellaan ja toisella kerralla kehollistetaan runon tarina ja hahmot. 

Itse tehty loppuloru  

Annetaan osallistujille kolme post-it lappua ja sovitaan kolme teemaa ryhmän mukaisesti esimerkiksi ohjaajuus, luovuus ja hyvä kurssi. Lasten ryhmällä teemat voivat olla esimerkiksi harrastus, kaveruus ja leikit. Jokainen kirjoittaa yhden sanan yhdestä teemasta yhdelle lapulle. 

Annetaan osallistujille kolme eriväristä post-it lappua, joihin jokainen kirjoittaa kolme liikettä, kunkin yhdelle lapulle (esim. käy kyykyssä, tasahyppy, taputus).  

Luodaan pareittain yksi lorun säe (esim. 3 sanaa + 3 liikettä) ja kootaan näistä ryhmän yhteinen tuotos, joka kirjataan seinälle.

Loppulaulu 

Opetellaan yhdessä loppulaulu liikkeineen. 

Saapi kuulla mi nähty on

sydän tuntee kuiskeen sen  

tartu käteen ystävän  

niin on lähempänä hän”   

Tunneilmaisukorttien valmistaminen

Piirroskuva, jossa kaksi hahmoa istuvat. Toisella on kädessään paperi, johon on piirretty sydän.

Leikin nimi: Tunneilmaisukorttien valmistaminen (lasten ottamista kuvista) 

Ikäsuositus: alle 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: tulostetut valokuvat, valmiit pohjat 

Tila: sisätila

 

  • Tunneilmaisukortit voi valmistaa lasten ottamista kuvista. Kuvia otettaessa keskustelleen millainen on vihainen, surullinen, iloinen jne. ihminen. Kameralla otetaan jokaisesta tunteesta kuva ja näistä kuvista tehdään tunnekortit valmiiseen pohjaan. 

  • Lapsista otetuita tunneilmaisukorteista välittyy lapselle helpommin oikean tunteen fiilis, koska jo kuvaa otettaessa ovat lapset olleet prosessissa mukana. 

  • Tunneilmaisukortteja voidaan käyttää eri tavoin. Esimerkiksi tarinoita/runoja luettaessa arvotaan korteista tunne, jolla tavoin runo luetaan. Kortit voidaan myös sijoittaa eri puolelle salia. (Musiikin soidessa) liikutaan ympäri salia ja aina kortit kohdalla liikutaan kortissa olevan tunteen mukaisesti. 

Fyysisen ilmaisun harjoitukset

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: Fyysinen ilmaisu 

Ikäsuositus: sopii kaikille 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 10 minuuttia tai yli 

Tila: sisä- tai ulkotila

 

Tehdään harjoitteita, joissa ei varsinaisesti esiinnytä muille. Esimerkiksi kerrotaan tarinaa, jossa liikutaan mukana. Tärkeintä on, että osallistujat "unohtavat" kontrolloida miltä he näyttävät ulospäin. Fyysisiä harjoitteita voivat erilaiset painit tai joukkueina tehtävät leikit (esim. suohon laulu). 

Pop-musatietokilpailu

Piirroskuva, jossa neljä hahmoa ovat tanssimassa.

Leikin nimi: Pop-musatietokilpailu 

Ikäsuositus: sopii kaikille 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 20 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: musiikkia ja musiikintoistolaitteet, paperia ja kyniä (tulosten kirjaaminen) 

Tila: sisätila 

Ennakkovalmistelut: Valitaan soitettavat/sovitut musiikkikappaleet valmiiksi. Kappaleet olisi hyvä valita niin, että ne ovat osallistujille helposti tunnistettavia ja että kaikille olisi edes yksi tuttu biisi. Jos ohjaaja ei itse osaa soittaa mitään soitinta, voi käyttää valmiita musiikkeja.

 

Ryhmiin jako 

Ryhmiin jako voidaan tehdä esimerkiksi aloittamalla Atomileikistä ja jatkamalla sitten suoraan musavisaan, jolloin leikin viimeisellä kerralla ohjaaja huutaa halutun lukumäärän, josta tulee musakilpailuun ryhmäjako esim. 5 henkilöä yhteen.

 

Atomileikki: Ohjaaja laittaa musiikkia soimaan (voi olla sama, mitä käytetään myöhemmin) ja kun musiikki pysähtyy, ohjaaja huutaa “4 henkilöä yhteen”. Jatketaan, kun kaikki ovat löytäneet ryhmän. Musiikki soimaan ja liikutaan tilassa vapaasti (voidaan myös valita liikkumistyyli esim. varpailla, juosten jne.). Musiikki pysäytetään ja ohjaaja huutaa vaikka 5 sormea yhteen jne. Leikkiä jatketaan vielä hetken aikaa. Viimeisellä kerralla ohjaaja huutaa halutun lukumäärän, josta tulee musakilpailuun ryhmäjako esim. 5 henkilöä yhteen.


Ryhmän nimi ja esittely 

Ohjaaja kertoo, että seuraavaksi on vuorossa musiikkitietokilpailu. Jokaisen ryhmän on valittava itselleen nimi. Esimerkiksi, että ryhmän nimessä tulee olla kaikkien ryhmäläisten nimestä yksi kirjain, etukirjain jne. Ryhmän nimi esitellään toisille jonkin liikkeen, rytmin tms. Avulla. Ryhmät esittelevät toisilleen oman ryhmänsä nimen ja liikkeen/rytmin.

 

Musiikkitietokilpailu 

Tunnista alkusoitto (pisteet: 0,5 p biisi 0,5 p artisti/bändi)  

Huom. Ohjaaja voi vaihtaa biisejä, jos tietää, mitä ryhmäläiset kuuntelevat. 

  1. Haloo Helsinki - Hulluuden highway (7 s) 
  1. Robin - Onnellinen (14 s) 
  1. Michael Jackson - Billie Jean (25 s) 
  1. Ed Sheeran - Shape of you (9 s) 
  1. Tiktak - Heilutaan (14 s) 


Jatka kertosäkeen sanat (pisteet: 0–2 p) 

Tartu kädestä käteen, (Em)     C    G      (capo) 
laula sielusta sieluun.    D    Em 
Kasta... (varpaat kylmään veteen, C    G 
hyppää täysillä joutsenlauluun.    D    Em 
Sillä sinä ja minä,   Am 
niin elävinä    D     
pystymme kuulemaan,    C    G 
jos kuussa alkaa tuulemaan.)    Am    D    Em 


Täällä mä oon, vieläkin sun,     F     

nousen pystyyn, jos kaadun.    G 
Haluun saada...(syttyyn sun soihdun,    Em 

 

sun hymystä mä voimaannun.    Am 
Ja täällä mä oon niin kauan kun,     F 

viimeisen kerran kaadun.        G     
Jos sä haluut sotilaan mä varustaudun,    Em

  

jos haluut rauhaa mä antaudun.)    Am 


Viekää minut sinne, missä hän on     F    C 
Virta ole… (halki edessä airon.        G    Am 
Viekää minut sinne missä hän on 
Lautturi, kuule, mitä mä toivon) 


Kaksi niin hehkuvaa...(ja kaunista saa kirkkaana loistaa  Em C G Am  Hm 

Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan) (Am F C Dm Em)

 

Tiesin sä tuut vielä vastaan        Em    C    G 
Kauniina… (päivänä tuut 
Yhtäkkiä sydän tekee miten sydän haluaa 
Rakkaus on hyökyaalto 
Nyt se vyöryy rantaan) 


Bonus: Laula joku näistä kertosäkeistä säestyksen kanssa (tai vaikka kaikki, jos haluat) 5 pistettä. Maksimi on 25 pistettä. 


Lopuksi ryhmän valitsevat vielä yhden laulun, jonka haluavat laulaa yhdessä muiden kanssa. 

TV:stä tuttu

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: TV:stä tuttu 

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 10 minuuttia tai yli 

Tila: sisä- tai ulkotila

 

TV-ohjelmat tarjoavat loistavia menetelmiä ja ilmaisuharjoituksia kuten esimerkiksi Putous. Leikin ohjaaminen on helpompaa, koska ohjelmat ovat monille tuttuja. 

Siveltimen teko, maalaaminen ja taidenäyttely

Piirroskuva, jossa on kolme hahmoa. Yhdellä heistä on kädessää suuri kynä. ja toisella mukana tietokone.

Leikin nimi: Siveltimen teko, maalaaminen ja taidenäyttely 

Ikäsuositus: alle 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 20 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: sivellin (luonnonmateriaali), sakset, puukko, paperia, maalausvärit, pahvia ym. kehystysmateriaalia 

Tila: sisä- ja ulkotila 

Ennakkovalmistelut: Metsäulkoilu ja sivellinmateriaalin etsiminen metsästä lasten kanssa.

  

Siveltimen teko 

Jokainen rakentaa itselleen omanlaisen siveltimen luonnonmateriaaleja käyttäen. Lähdetään ulos metsään ja jokainen etsii materiaalia, jota voisi käyttää maalaamiseen. Samalla voidaan keskustella jokamiehenoikeuksista ja luonnon kunnioittamisesta. Mukana voi olla sakset tai puukot. Tavoitteena on, että jokaisella on oma maalaussivellin. Ajatuksena voi olla myös, että jokainen tuo yhteiseen maalauspöytään jonkin luonnon esineen, jota voi käyttää maalaamiseen.

 

Paperille maalaus 

Siveltimen teon jälkeen maalataan paperille kuva välineitä käyttäen. Voidaan päättää yhdessä maalauksen aihe, tai sitten jokainen saa keksiä aiheen itse.

 

Kehystys 

Lopuksi tehdään vielä raamit kuville. Ne voidaan tehdä esim. pahvista, johon liimataan luonnonmateriaaleja tai sitten voidaan etsiä keppejä tms. materiaaleja, jolla kuva voidaan kehystään.

 

Nimi ja taidenäyttely 

Lopuksi keksitään omalle taululle nimi ja esitellään se muille. Jos taulut kestävät, ne voidaan myös laittaa esille kaikki yhdessä ja pitää näyttely. 

Valokokeet

Piirroskuva, jossa on hahmoja ja keskellä olevista hahmoista muodostuu ihmispallo.

Leikin nimi: Valokokeet 

Ikäsuositus: alle 7-vuotiaat, yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 10 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: taskulamput, morseaakkoset tulostettuna (2 kpl), silkkipaperia (eri värisiä), peilejä (12 kpl), paperia, astia (vedelle), värikyniä, pallo tai vast. 

Tila: sisä- ja ulkotila

 

Morseviestitys 

Taskulampun valo näkyy yllättävän pitkälle. Lapset jaetaan kahteen ryhmään, joista toiset menevät ohjaajan kanssa noin 50 metrin päähän. Tarkoituksena on viestiä jokin sana tai tekeminen toiselle joukkueelle morseaakkosten avulla (istukaa, seisokaa, vilkuttakaa jne.). Toinen joukkue toimii ohjeen mukaan.  

* A .-  * B -... * C -.-. * D -.. * E . * F ..-. * G --. * H .... * I .. * J .--- * K -.- * L .-.. * M -- * N -. * O --- * P .--. *  Q --.- *R .-. * S ... *T - *U ..- *V ...- *W .-- *X -..- *Y -.-- *Z --.. * Å .--.- *Ä .-.-  *Ö ---. *Ü ..--


Varjonmuodostus 

Annetaan jokaiselle ryhmälle taskulamppu. Tehtävänä on muodostaa seinään tietyn muotoinen varjo esimerkiksi sydän, kolmio tai neliö. Tehtävään voi käyttää kerhohuoneesta löytyviä esineitä ja käsiä. Nopein ryhmä voittaa. 


Värinmuodostus 

Annetaan joka ryhmälle eri värisiä silkkipapereita. Tehtävänä on muodostaa mahdollisimman nätin värinen valo. 


Valon heijastus 

Annetaan jokaiselle ryhmälle esimerkiksi neljä peiliä. Tavoitteena on heijastaa valo ohjaajan merkitsemään rastiin seinällä mahdollisimman nopeasti. Tehtävää voidaan vaikeuttaa laittamalla yksi tai useampi peili valmiiksi tiettyyn paikkaan kiinni. Peili laitetaan vedessä olevaan astiaan ja valo heijastetaan sen kautta valkoiselle paperille. Tuloksena saatu kuva voidaan halutessaan värittää paperille. 

 

Reitin valaisu 

Lapset jaetaan kolmen ryhmiin. Kaksi ryhmäläistä heittelee palloa ja yksi koittaa valaista pallon reittiä lampulla. Pallon sijasta voidaan heitellä esimerkiksi rutistettua sanomalehteä tai muuta vastaavaa. 

 

Vilkkuva piiri 

Toimitaan sen mukaan, mitä esimerkiksi ohjaajan taskulampun väläytysmäärä kertoo. Voidaan olla piirissä. 

 1 vinkkaus: Mennään kyykkyyn. 

 2 vinkkausta: Tehdään tasahyppy. 

 3 vinkkausta: Vaihdetaan paikkaa. 

 

Heijastintesti 

Aseta noin 3 metrin päähän erilaisia heijastimia roikkumaan. Aseta taskulamppu nenään kiinni ja osoita heijastimia valokeilalla. Oikea ja toimiva heijastin heijastaa valoa, väärä heijastin ei. Näin voit testata mitkä heijastimisistasi ovat aitoja! 

1 2 3 35