Minä olen puu – yhteinen patsas

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: Minä olen puu – yhteinen patsas  

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän 

Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli 

Tila: sisätila


Yksi menee keskelle ja sanoo: Minä olen puu. Toiset liittyvät yksi kerrallaan mukaan kuvaan haluamallaan tavalla esimerkiksi sanomalla “Minä olen lehti puun oksalla…” Ohjaaja voi antaa teeman patsaalle ja yhden patsaan voi myös esimerkiksi aloittaa: “Minä olen Santeri.” ja katsoa millainen siitä tulee.


Kun kaikki osallistujat ovat yhteisessä kuvassa, ohjaaja voi käydä koskettamassa jotain kuvassa olijaa, joka voi lähteä tekemään paikallaan joko liikettä, puhua ääneen tai tehdä ääntä.


Ohjaajan päätöksellä kuvasta voi tulla äänimaisema, jossa kaikilla on oma ääni. Tai kuvasta voi tulla tarina, jossa jokainen kuvan osa kertoo, mitä sillä hetkellä miettii. Tai kuvasta voi tulla liikkuva kuva, ikään kuin kone. 

heidil