Leikin nimi: Musiikki stop! / Elementtitanssi
Ikäsuositus: sopii kaikille
Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän
Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli
Tarvikkeet: musiikki ja musiikintoistolaitteet
Tila: sisätila, avara tila
Ennakkovalmistelut: musiikin valinta
Tanssitaan ohjaajan antaman liikkeen mukaan musiikin soidessa. Musiikin pysähdyttyä pysähdytään patsaaksi. Sen jälkeen ohjaaja sanoo uuden tavan liikkua.
Leikkiä voi muokata myös, että musiikin lakatessa täytyy jäädä paikoilleen ja suorittaa ohjaajan antama tehtävä esimerkiksi mennä kyykkyyn tai käydä lattialle selälleen/mahalleen.
Parin kerran jälkeen kysytään osallistujilta, miten liikkua. Tapoja tanssia voi olla esimerkiksi kävely, juoksu, hiipiminen, karhukävely, niin isona kuin pystyt, niin pienenä kuin pystyt, erilaiset eläinten tavat, kevyesti, vanhana, isona jne. Tanssiin voi liittää esimerkiksi tapoja tervehtiä tanssin lomassa. Lisäksi voidaan ohjeistaa muita kulkemiseen liittyviä liikkeitä, tanssi kahden ihmisen välissä ja tanssi kaukana muista ym.
Variaatio: Musiikin soidessa saa tanssia vapaasti. Ohjaaja sanoo, minkä elementin tavoin liikutaan esim. tuli, vesi, tuuli, sähkö, maa, jää, hidas, terävä, pyöreä, pehmeä, kulmikas jne. Voidaan myös valita taso: matala, keskitaso, korkea. Ohjaaja voi sanoa: “Tanssi mahdollisimman matalana pyöreästi.” tai “Tanssi mahdollisimman isona jäänä.” jne.