Eläimet tiloissa

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: Eläimet tiloissa 

Ikäsuositus: alle 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: musiikki ja musiikintoistolaitteet 

Tila: sisätila 

Ennakkovalmistelut: musiikin valinta

  

Valitaan kolme tai neljä eri eläintä ja kullekin eläimelle sopiva musiikki. Kaikki kulkevat vapaasti tilassa. Ei tarvitse olla esimerkiksi piirissä. Laitetaan jonkin eläimen (esim. karhu) musiikki soimaan ja mietitään, miten karhu liikkuu. Samalla voidaan miettiä, missä karhu asuu ja mitä se voi siellä puuhata. Ohjaaja voi olla mukana ainakin aluksi.


Samoin toimitaan kaikkien eläinten kohdalla. Kun kaikki eläimet ovat leikkijöille tuttuja ja jos leikki sujuu hienosti, ohjaaja voi vaihtaa musiikkia tietyin väliajoin. Leikkijät ottavat aina musiikkiin kuuluvan hahmon.

heidil