Elävä piano

Piirroskuva, jossa neljä hahmoa ovat tanssimassa.

Leikin nimi: Elävä piano / Ihmispiano

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 4 tai enemmän 

Leikin kesto: 5 minuuttia tai enemmän 

Tila: sisätila

 

Keksitään yhdessä erilaisia ääniä, mitä voidaan saada aikaiseksi. Lopulta jokainen valitsee itselleen yhden äänen. Mennään kaareen seisomaan. Yksi on pianonsoittajana edessä. Kukin laittaa yhden käden eteen. Soittaja alkaa soittaa pianoa siten, että aina kun hän koskee jotakin kättä, se ihminen päästää valitsemansa äänen.

  

Soittajaa vinkataan soittamaan välillä hitaasti, välillä nopeasti, eri rytmein. Välillä voi soittaa isosti, jolloin pianon äänet tulevat kovemmin, välillä pienesti, jolloin äänet tulevat hiljaisina. Leikkiä voidaan vaikeuttaa niin, että kukin valitsee itselleen kaksi ääntä, molemmille käsille. Silloin eteen laitetaan kaksi kättä.

heidil