Ele ja nimi

Piirroskuva, jossa on kolme leikkijää leikkimässä tutustumisleikkejä.

Leikin nimi: Ele ja nimi 

Ikäsuositus: yli 10-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän 

Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli 

Tila: sisä- tai ulkotila


Tämä leikki on hyvä tapa oppia nopeasti kaikkien nimet. Ohjaajan kannattaa ehkä jäädä (kolmannen kierroksen) viimeiseksi henkilöksi, koska kierroksella täytyy muistaa kaikkien osallistujien nimet/eläinnimet/eleet.

 

Kierros 1: 

Osallistujat seisovat ringissä. Jokainen sanoo vuorollaan oman nimen ja oman nimen alkukirjaimella alkavan eläimen tai itseään parhaiten kuvaavan adjektiivin, tämänhetkisen fiiliksen tms. ja näyttää perään jonkin tunnetilaan tai eläimeen liittyvän eleen. Ensimmäinen kierros käydään kerran läpi.

 

Kierros 2: 

Toisella kierroksella jokaisen täytyy muistaa oman nimen, tunnetilan/eläimen ja eleen lisäksi edellisen henkilön nimi, tunnetila/eläin ja ele. Ensin esitetään kaverin nimi/eläin tai tunne sana/ele ja sitten oma nimi/sana/ele. Esimerkiksi "Milla Mustekala" ja kädet liikkuvat kuin mustekalan lonkerot, jonka jälkeen lausutaan oma nimi "Anni Ankerias" ja kiemurrellaan ankeriaan lailla. Seuraavana vuorossa oleva tekisi "Anni Ankerias" ja "Seppo Saukko" jne.

  

Kierros 3:  

Kolmannella kierroksella jokaisen täytyy muistaa kaikki häntä ennen tehdyt nimet/eläimet ja eleet. Jos osallistujia on esimerkiksi 10, niin viides henkilö sanoo järjestyksessä ensimmäisen, toisen jne. henkilön nimen/sanan/eleen ja lopuksi omansa (viidennen). Ringin viimeinen joutuu siis muistamaan ja toistamaan kaikkien muiden nimen/sanan/eleen 9 kpl ja omansa.  

heidil