Ketjutanssi
Leikin nimi: Ketjutanssi (kuvana tanssivalokuva tai seuraa johtajaa -kuva)
Ikäsuositus: sopii kaikille
Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän
Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli
Tarvikkeet: kuvia (tanssivalokuva / seuraa johtaja -kuva), musiikki ja musiikintoistolaitteet
Tila: sisätila, avara tila
Ennakkovalmistelut: musiikin valinta
Kerrotaan, miten ennen vanhaan on tanssittu ketjutansseja laulaen, kun käytössä ei välttämättä ollut soittimia eikä varsinkaan mitään äänitettyä musiikkia. Lauluilla kerrottiin elämän tapahtumista.
Otetaan kädet käsiin ja tehdään pitkä ketju. Musiikin tahdissa yksi vuorollaan johtaa ketjua erilaisin reitein. Kun johtaja ottaa viimeisen kädestä kiinni, johtajasta seuraavana oleva vaihtuu johtajaksi.
Tähän tanssiin voi liittää myös musiikillisen harjoitteen tekemällä uudet sanat johonkin tuttuun lauluun. Esimerkiksi Pienen pieni veturi -melodiasta voi tehdä omat sanat ketjutanssiin, kertoen esimerkiksi siitä, mitä Luova lava -toiminnassa on tehty.