Lankakerän heittely
Leikin nimi: Lankakerän heittely / Kaveriverkko
Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat
Leikkijöiden määrä: 3 tai yli
Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli
Tarvikkeet: lankakerä
Tila: sisätila
Ennakkovalmistelut: Lankakerää heiteltäessä on hyvä osata jo jonkin verran ryhmän jäsenten nimiä.
Istutaan piiriin. Ohjaajalla on lankakerä. Ohjaaja sanoo oman nimensä ja henkilön nimen, jolle lankakerän heittää. Kerän heittäminen jatkuu niin, että sanotaan aina sen nimi, joka on lankakerän heittänyt, oma nimi ja sen nimi, jolle hän kerän heittää.
Pienempien lasten kanssa voi leikkiä sanomalla vai oman nimensä ja hänen nimensä kenelle kerä heitetään. Heittelyä jatketaan niin kauan, että jokainen on saanut kerän kerran. Ohjaaja voi kertoa, että nyt on syntynyt kaveriverkko ja kaikki langasta kiinni pitävät ovat kavereita keskenään. Lopuksi lanka keritään edeten viimeisestä ensimmäiseen.
Variaatio: Ryhmä on piirissä. Lankakerää heitetään vuorotellen toiselta toiselle ja kerrotaan samalla, kuka on ja esimerkiksi mistä pitää. Kun lankakerä on kiertänyt kaikilla, se keritään takaisin kertoen samalla, kuka seuraava oli ja mistä hän piti.