Liikkeen siirto
Leikin nimi: Liikkeen siirto
Ikäsuositus: 7 - 12-vuotiaat
Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän
Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli
Tila: ulkotila tai avara sisätila, liikuntasali
Liikkeen siirto onnistuu sekä ringissä paikallaan että hölkäten. Yksi leikkijä aloittaa tehden liikkeen, jota jatketaan ringissä vasemmasta vieruskaverista alkaen.
Liikkeen siirtoa voidaan tehdä myös liikuntaleikkinä ja lämmittelynä ryhmän liikkuessa jonossa jatkuvasti eteenpäin (“Seuraa johtajaa”).
Jonon ensimmäinen juoksija tekee valitsemaansa liikettä, jota muut jonossa olijat matkivat. Hetken kuluttua jonon ensimmäinen juoksee jonon viimeiseksi. Liikkeen siirtoa jatkuu niin kauan, kunnes kaikki ovat saaneet olla jonon ensimmäisinä.
Johtaja voi esimerkiksi taputtaa käsiään, nostaa kädet päänsä päälle, kiertää esteitä, hyppiä jne. Leikki on sitä hauskempi, mitä hassumpia liikkeitä johtaja keksii. Leikin avulla saa myös palelevat lapset lämpimiksi.
Variaatio: Seistään piirissä ja ensimmäinen aloittaa jonkin liikkeen. Muut toistavat perässä. Liikkeen tekijä ”ojentaa” liikkeen vieressä olijalle, joka muuttaa liikettä haluamallaan tavalla. Muut seuraavat. Liike siirtyy jälleen eteenpäin, kunnes kaikki ovat saaneet tehdä oman liikkeensä.