Mitä sä teet?
Leikin nimi: Mitä sä teet?
Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat
Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän
Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli
Tila: sisätila
Ollaan jonkinlaisessa katsomo-lava-asetelmassa. Yksi henkilö menee eteen ja alkaa tehdä jotain miimisesti (esimerkiksi tiskaamaan, poimimaan omenoita, mitä vain) ja muut katsovat toimintaa hetken, jonka jälkeen kuka tahansa voi mennä kysymään esiintyjältä: ”Mitä sä teet?”
Tämän jälkeen tekijän täytyy vastata jotain aivan muuta kuin mitä hän oikeasti tekee. Esimerkiksi, jos on näytellyt ompelevansa, voi vastata esimerkiksi olevansa hevikonsertissa.
Tämän jälkeen äsken näytellyt menee takaisin katsomoon ja kysyjä jää lavalle esittämään sitä, mitä edellinen väitti tekevänsä.
Pienempien lasten kanssa on selkeämpää mennä jossakin tietyssä, sovitussa järjestyksessä eteenpäin, isompien kanssa voidaan leikkiä niin, että kuka tahansa voi mennä kysymään esittämässä olevalta.
Variaatio: Leikkiä voi leikkiä myös tiimeissä, jos yksin ”lavalle” meneminen pelottaa. Tällöin kaikki tiimissä tekevät tietenkin samaa. Kysyttäessä tiimi voi joko pitää muutaman sekunnin palaverin siitä, mitä muka ovat tekemässä tai sitten vastata voi se, joka ensimmäisenä ehtii.