Nimi ja eläin

Piirroskuva, jossa on kolme leikkijää leikkimässä tutustumisleikkejä.

Leikin nimi: Nimi ja eläin / Eläinnimi ja liike

Ikäsuositus:  alakouluikäiset 

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän 

Leikin kesto: 10 minuuttia tai yli 

Tila: sisä- tai ulkotila

 

Kokoonnutaan piiriin istuen tai seisten. Leikkiä leikitään niin, että oman nimen perään sanotaan samalla alkukirjaimella alkava eläin esimerkiksi Elmo etana. Ohjaaja voi päättää, pitääkö eläimen alkaa samalla kirjaimella kuin oma nimi vai voiko olla mikä eläin vain. Eläimen sijaan voi olla myös kasvi, kodinkone, kulkuneuvo jne. Leikkijälle voidaan vastata yhdessä takaisin: "Hei, Elmo Etana" ja käydä kierros läpi yhdessä muistelemalla toisten nimet ja eläimet. Kierroksen jälkeen voidaan myös vaihtaa paikkaa ja jälleen muistella kaikkien nimet.

  

Variaatio: Keksitään lisäksi eläimelle sopiva liike. Mennään piiriin ja tehdään vuorotellen jokaisen eläinliike. Mietitään yhdessä, missä järjestyksessä liikkeet olisivat kiva tehdä niin, että siitä muodostuisi tanssi. Kootaan kaikkien liikkeet yhteen ja tehdään eläimille tanssi. Pidetään eläinten tanssiaiset musiikin säestyksellä. 

heidil