Pop-musatietokilpailu
Leikin nimi: Pop-musatietokilpailu
Ikäsuositus: sopii kaikille
Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän
Leikin kesto: 20 minuuttia tai yli
Tarvikkeet: musiikkia ja musiikintoistolaitteet, paperia ja kyniä (tulosten kirjaaminen)
Tila: sisätila
Ennakkovalmistelut: Valitaan soitettavat/sovitut musiikkikappaleet valmiiksi. Kappaleet olisi hyvä valita niin, että ne ovat osallistujille helposti tunnistettavia ja että kaikille olisi edes yksi tuttu biisi. Jos ohjaaja ei itse osaa soittaa mitään soitinta, voi käyttää valmiita musiikkeja.
Ryhmiin jako
Ryhmiin jako voidaan tehdä esimerkiksi aloittamalla Atomileikistä ja jatkamalla sitten suoraan musavisaan, jolloin leikin viimeisellä kerralla ohjaaja huutaa halutun lukumäärän, josta tulee musakilpailuun ryhmäjako esim. 5 henkilöä yhteen.
Atomileikki: Ohjaaja laittaa musiikkia soimaan (voi olla sama, mitä käytetään myöhemmin) ja kun musiikki pysähtyy, ohjaaja huutaa “4 henkilöä yhteen”. Jatketaan, kun kaikki ovat löytäneet ryhmän. Musiikki soimaan ja liikutaan tilassa vapaasti (voidaan myös valita liikkumistyyli esim. varpailla, juosten jne.). Musiikki pysäytetään ja ohjaaja huutaa vaikka 5 sormea yhteen jne. Leikkiä jatketaan vielä hetken aikaa. Viimeisellä kerralla ohjaaja huutaa halutun lukumäärän, josta tulee musakilpailuun ryhmäjako esim. 5 henkilöä yhteen.
Ryhmän nimi ja esittely
Ohjaaja kertoo, että seuraavaksi on vuorossa musiikkitietokilpailu. Jokaisen ryhmän on valittava itselleen nimi. Esimerkiksi, että ryhmän nimessä tulee olla kaikkien ryhmäläisten nimestä yksi kirjain, etukirjain jne. Ryhmän nimi esitellään toisille jonkin liikkeen, rytmin tms. Avulla. Ryhmät esittelevät toisilleen oman ryhmänsä nimen ja liikkeen/rytmin.
Musiikkitietokilpailu
Tunnista alkusoitto (pisteet: 0,5 p biisi 0,5 p artisti/bändi)
Huom. Ohjaaja voi vaihtaa biisejä, jos tietää, mitä ryhmäläiset kuuntelevat.
- Haloo Helsinki - Hulluuden highway (7 s)
- Robin - Onnellinen (14 s)
- Michael Jackson - Billie Jean (25 s)
- Ed Sheeran - Shape of you (9 s)
- Tiktak - Heilutaan (14 s)
Jatka kertosäkeen sanat (pisteet: 0–2 p)
Tartu kädestä käteen, (Em) C G (capo)
laula sielusta sieluun. D Em
Kasta... (varpaat kylmään veteen, C G
hyppää täysillä joutsenlauluun. D Em
Sillä sinä ja minä, Am
niin elävinä D
pystymme kuulemaan, C G
jos kuussa alkaa tuulemaan.) Am D Em
Täällä mä oon, vieläkin sun, F
nousen pystyyn, jos kaadun. G
Haluun saada...(syttyyn sun soihdun, Em
sun hymystä mä voimaannun. Am
Ja täällä mä oon niin kauan kun, F
viimeisen kerran kaadun. G
Jos sä haluut sotilaan mä varustaudun, Em
jos haluut rauhaa mä antaudun.) Am
Viekää minut sinne, missä hän on F C
Virta ole… (halki edessä airon. G Am
Viekää minut sinne missä hän on
Lautturi, kuule, mitä mä toivon)
Kaksi niin hehkuvaa...(ja kaunista saa kirkkaana loistaa Em C G Am Hm
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan) (Am F C Dm Em)
Tiesin sä tuut vielä vastaan Em C G
Kauniina… (päivänä tuut
Yhtäkkiä sydän tekee miten sydän haluaa
Rakkaus on hyökyaalto
Nyt se vyöryy rantaan)
Bonus: Laula joku näistä kertosäkeistä säestyksen kanssa (tai vaikka kaikki, jos haluat) 5 pistettä. Maksimi on 25 pistettä.
Lopuksi ryhmän valitsevat vielä yhden laulun, jonka haluavat laulaa yhdessä muiden kanssa.