Tag Archives for " teatteri-ilmaisun harjoitteet "

Villin lännen seikkailu

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: Villin lännen seikkailu 

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 10 tai enemmän 

Leikin kesto: 30 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: musiikintoistolaitteet ja musiikkia, kuva villistä lännestä videotykillä seinälle/valkokankaalle 

Tila: sisätila, avara tila 

Ennakkovalmistelut: musiikin valinta

 

Villin lännen seikkailussa on tavoitteena draamalliseen työskentelyyn tutustuminen ja yhteistoiminta. 

 

Aluksi ohjaaja alustaa ensin tuokion kulusta: Seikkaillaan leikkimielisesti Villin lännen maailmassa tarinan johdattelemana ja tehdään erilaisia draama/teatteriharjoituksia. Onko joku tehnyt aiemmin teatteria/draamaa/ilmaisutaitoa?  

 

Taustamusiikkina voidaan koko tuokion ajan teemaan sopivaa Villin lännen musiikkia ja taustalle heijastettuna myös kuva Villin lännen kaupungista. 

 

Ohjaaja lukee tarinaa Villin lännen seikkailu (pdf avautuu uuteen ikkunaan)

 

Tarinan lomassa leikitään leikit: Rotvillen asukkaat (Virtaset leikki mukautettuna), Lännen nopein & Uhka ja kilpi. 

 

Lopuksi keskustellaan ryhmässä tuokion herättämistä kokemuksista: Mikä jäi mieleen? Oliko jotain tuttua? Oliko joku tehnyt ennen tällaista?  Muita kommentteja työskentelystä? 

Loppuun voidaan ottaa esim. peukkuarviointi: jokainen saa näyttää omalla peukullaan kerran fiilikset. 

Suomalainen kansanperinne

Piirroskuva, jossa on istuvia lapsia piirissä kertomassa tarinoita toisilleen

Leikin nimi: Suomalainen kansanperinne 

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän 

Leikin kesto: 20 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: musiikkia ja musiikintoistolaitteet, hahmokortit, iso paperi, tusseja / väriliituja, huiveja (silmien sitomiseen) 

Tila: sisä- ja ulkotila

 

Teemana on suomalaisen kansanperinteeseen ja Kalevalaan tutustuminen. Teemaan mukautettuja leikkejä ja harjoitteita: Kalevalan ja Pohjolan kamppailu, Mennään Hiiteen, Lemminkäinen Pohjolan porteilla, Sammon taonta, Suohon laulanta, Kuka hahmo on kyseessä, Kaikenlaisia kavereita ja Uudet runoniekat. 

Teemana Kalevala (pdf avautuu uuteen välilehteen)

Fyysisen ilmaisun harjoitukset

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: Fyysinen ilmaisu 

Ikäsuositus: sopii kaikille 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 10 minuuttia tai yli 

Tila: sisä- tai ulkotila

 

Tehdään harjoitteita, joissa ei varsinaisesti esiinnytä muille. Esimerkiksi kerrotaan tarinaa, jossa liikutaan mukana. Tärkeintä on, että osallistujat "unohtavat" kontrolloida miltä he näyttävät ulospäin. Fyysisiä harjoitteita voivat erilaiset painit tai joukkueina tehtävät leikit (esim. suohon laulu). 

TV:stä tuttu

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: TV:stä tuttu 

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän 

Leikin kesto: 10 minuuttia tai yli 

Tila: sisä- tai ulkotila

 

TV-ohjelmat tarjoavat loistavia menetelmiä ja ilmaisuharjoituksia kuten esimerkiksi Putous. Leikin ohjaaminen on helpompaa, koska ohjelmat ovat monille tuttuja. 

Ilon helminauha

Piirroskuva, jossa kaksi hahmoa istuvat. Toisella on kädessään paperi, johon on piirretty sydän.

Leikin nimi: Ilon helminauha / Ilo yhteen 

Ikäsuositus: alakouluikäiset

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän 

Leikin kesto: 30–60 minuuttia (riippuen osallistujamäärästä) 

Tarvikkeet: erilaisia helmiä, kuminauhaa, paperia, kyniä, sakset, paperia, kyniä, musiikkia ja musiikintoistolaitteet (ei välttämätön) 

Tila: sisätila

 

Pohditaan yhdessä asioita, jotka saavat hyvälle mielelle. Lapset oppivat tunnistamaan omia voimavarojaan. Tehdään helminauha, joka muistuttaa lasta omista voimavaroista ja elämän hyvän mielen asioista.

 

Kesto vaihtelee osallistujamäärän mukaan 30–60 minuuttiin. Työskentelyn taustalle voi laittaa soimaan rauhallista musiikkia.

 

Helminauha 

• Kirjoita paperille vähintään kahdeksan asiaa, jotka tuovat sinulle hyvän mielen. 

• Valitse jokaiselle asialle oma helmi. 

• Laita helmet valitsemassasi järjestyksessä kuminauhaan ja solmi nauhasta rinkula. 

• Esittele helminauhasi muille.

 

Ilo yhteen 

Tunnin lopuksi voidaan vielä kaikkien kirjoittamat ilonaiheet koota yhteen ja katsoa, miten paljon iloa tilassa on. Voidaan keskustella, mistä tulee pieni ilo, mistä suuri ilo ja miten voimme ilahduttaa toisia.

  

Jokainen seisoo tilassa niin, että ympärillä on hiukan tilaa. Suljetaan silmät. Ohjaaja sanoo yhden ilon aiheen ja jokainen menee siihen asento, mitä sana hänessä herättää. Jos ryhmällä on suhteellisen yhtenäisiä ilon aiheita, harjoitus voidaan tehdä myös silmät auki.


Tärkeää on huomioida, että jokaisen lapsen ilon aihe esiintyy vähintään kerran. 

Kolme huonetta / Kolme nurkkaa

Piirroskuva, jossa on kolme hahmoa. Yhdellä heistä on kädessää suuri kynä. ja toisella mukana tietokone.

Leikin nimi: Kolme huonetta / Kolme nurkkaa 

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 10–20 hengen ryhmille 

Leikin kesto: 20 minuuttia tai yli 

Tarvikkeet: paperia (lappuja), kyniä, värikyniä, musiikkia ja musiikintoistolaitteet 

Tila: sisätila (mielellään kolme erillistä tilaa) 

Ennakkovalmistelut: tilojen valmistelu


Tässä toimivassa ja monipuolisessa luovassa toiminnassa yhdistyvät musiikki, kuvataide, sanataide, teatteri, heittäytyminen, esiintyminen ja vuorovaikutus. Se on osoittautunut lapsille mieluisaksi kokonaisuudeksi. 

  1. Jaetaan osallistujat kolmeen ryhmään ja kolmeen eri paikkaan. Jos mahdollista, niin kolmeen huoneeseen, mutta tarvittaessa iso tilakin käy. Kerrotaan, että jokainen pääsee osallistumaan joka vaiheeseen.  

Jokaisessa tilassa tapahtuvat seuraavat vaiheet: 

  1. Osallistujat piirtävät yhteiselle paperille kuulemaansa musiikkia assosioiden (musiikkimaalausta). Jos tiloja on useita, musiikki voi olla joka tilassa olla erilaista. Jos tila on yhteinen, niin musiikki on kaikille sama. 

  1. Vaihdetaan tilaa, jossa edellisen ryhmän taideteoksen pohjalta kirjoitetaan tarina/runo/laulu. Helpointa on aloittaa niin, että tilassa on pieniä lappuja, joihin lapset kirjoittavat yksittäisiä sanoja näkemästään kuvasta. Kirjoittaa voi esimerkiksi substantiiveja (mikä, mitä), sen jälkeen adjektiiveja (millainen) ja lopuksi verbejä (tekeminen). Lopulta kaikkien sanat yhdistetään tarinaksi, lauluksi tai runoksi. 

  1. Vaihdetaan taas huonetta, jossa tehdään esitys edellisen ryhmän kuvan ja sanataiteen pohjalta. 

  1. Valmiit esitykset esitetään kaikille.

Alkulämmittely

Piirroskuva, jossa kolme hahmoa tekevät liikeilmaisun harjoitteita.

Leikin nimi: Alkulämmittely 

Ikäsuositus: sopii kaikille 

Leikkijöiden määrä: 3 tai enemmän ( / parillinen määrä)

Leikin kesto: 5 minuuttia tai enemmän 

Tila: sisä- tai ulkotila

 

Akrobatiatunti on aina hyvä aloittaa lämmittelyllä. Venyttelyn jälkeen voidaan orientoitua ryhmäakrobatiaan leikillä “Omituiset otukset”. 


Pyöritellään 10 kertaa  

1. ranteet 

2. kyynärvarret 

3. käsivarret eteen ja taakse 

4. olkapäät eteen ja taakse 

5. nilkat molempiin suuntiin


Lisäksi: Rullataan päälaki edellä selkä alas ja kädet roikkuvat vapaasti kohti nilkkoja / kävellään käsillä punnerrusasentoon / kävellään käsillä takaisin nilkkojen luo / kyykistetään polvet ja kävellään käsillä taakse rapuasentoon / palataan kyykkyyn ja rullataan selkä ylös. 

Pareittain liikkuen 

Selkä selkää vasten: Mennään parin kanssa salin keskelle selät vastakkain ja yritetään työntää pari jonkin tietyn rajan yli.

  

Kädet hartioilla: Asetutaan salin keskelle vastakkain ja laitetaan kädet parin hartioille. Yritetään työntää pari jonkin tietyn rajan yli.

 

Pukkihyppely: Toinen parista menee kyykkyyn, toinen asettaa kädet kyykyssä olevan hartioille ja hyppää haarat levällään kyykyssä olevan yli. Sitten osat vaihtuvat. 

Toivomuskone

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: Toivomuskone

Ikäsuositus: alakouluikäiset

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän 

Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli 

Tila: sisä- tai ulkotila

 

Päätetään jokin ryhmän toive, joka halutaan saada toteutumaan. Toive saadaan toteutumaan toivomuskoneella. Kone muodostetaan siten, että ollaan piirissä ja yksitellen astellaan piirin keskelle. Keskelle mennään tekemään jotain yksinkertaista ääntä ja liikettä (tätä on jo harjoiteltu).

  

Keskelle menijä jää tekemään ääntä ja liikettä loppuun asti. Jokaisen osallistuja tulee olla fyysisesti kiinni jossain koneen osassa. Kone on valmis toteuttamaan toiveen, kun jokainen osallistuja on keskellä fyysisesti kiinni toisessa koneen osassa. 

Ääni ja liike

piirroskuva, jossa on kolme hahmoa: yksi on kiikkumassa, toinen venyttelee ja kolmas pitelee palloa.

Leikin nimi: Ääni ja liike 

Ikäsuositus: yli 7-vuotiaat 

Leikkijöiden määrä: 5 tai enemmän 

Leikin kesto: 5 minuuttia tai yli 

Tila: sisä- tai ulkotila

 

Ollaan piirissä seisaallaan. Jokainen piiriläinen tekee vuorollaan jonkun yksinkertaisen liikkeen, jossa on myös ääni. Mennään koko piiri läpi siten, että aina ennen seuraavaa liikettä kaikki piiriläiset toistavat kaikki edelliset liikkeet ja äänet. Edetään piirin mukaisesti.

1 2 3 11